Mikä on sopiva sängyn koko?

Sänkyjä löytyy monessa koossa – aina 80 cm leveistä jopa 200 cm leveisiin. Tyypillinen sängyn pituus on 200 cm, mutta pitkällä ihmisellä varpaat saattavat siitäkin kurkistaa reunan yli, etenkin jos yön aikana valuu hieman alaspäin. Mistä siis tietää, mikä on sopivan kokoinen sänky juuri minulle?

Sängyn leveys

Sängyn tulee olla riittävän leveä, jotta voi liikkua unen aikana luonnollisesti. Liian kapea sänky rajoittaa liikkumista, mikä saattaa aiheuttaa lihaskireyttä.

Hyvä nyrkkisääntö on, että jokaisella nukkujalla tulisi olla 90 cm nukkumistilaa leveyssuunnassa. Parisängyn sopiva leveys on täten 180 cm. Mikäli parisänkyyn eksyy kuitenkin toisinaan perheen pienimpiä, voi jopa 200 cm leveä sänky olla hyvä vaihtoehto.

Sängyn leveyttä valitessa tulee kuitenkin muistaa myös makuuhuoneen koko. Jotta sängyn ilma pääsee kiertämään riittävästi sängyn ympärillä, tulisi sängyn molemmin puolin olla reilusti tilaa. Noin puolen metrin tila sängyn molemmin puolin helpottaa myös sen hoitoa ja petaamista.

Sängyn pituus

Sängyn tulisi olla vähintään 15-20 cm pidempi kuin nukkujansa. Täten jalat eivät retkahda sängyn päädyn yli, vaikka yöllä liikkuisikin sängyssä hieman alaspäin. Enintään 185 cm pitkille henkilöille sopiva sängyn pituus on siis 200 cm.

Mikäli nukkuja on huomattavasti pidempi, tulisi myös sängyn olla hieman pidempi. Alaspäin valumista voi ehkäistä myös tarpeeksi napakalla patjalla sekä matalammalla tyynyllä. Patjan ja tyynyn valinnassa tärkeää on kuitenkin varmistaa, että patjan kovuudesta ja tyynyn korkeudesta huolimatta selkäranka pysyy nukkuessa suorassa.

Sängyn korkeus

Korkeasta sängystä on helpompi nousta aamuisin kuin matalammasta. Lasten voi kuitenkin olla haastavampi kiivetä yöllä vanhempien viereen, mikäli sänky on kovin korkea. Sopivan sängyn korkeuden löydät siis vain ottamalla huomioon yksilölliset tarpeesi.

Sängyn alla tulisi myös olla riittävästi tilaa ilman vaihtumiselle. Sängyn jalkojen avulla runkoa saadaan kohotettua riittävästi irti lattiasta, jotta ilma saa kiertää vapaasti. Tyylikkäät sängynjalat ovatkin hyvä keino piristää myös makuuhuoneen sisustusta.

 

Matrin kaikkia sänkyjä on saatavilla useassa eri koossa. Patjojen ja jalkojen avulla voidaan säätää myös sängyn korkeutta. Myös motorisoidut säädettävät sänkymme ovat erinomainen vaihtoehto mukautumaan yksilöllisiin tarpeiisiisi.

Tutustu monipuoliseen sänkyvalikoimaamme: